tiistai 10. kesäkuuta 2014

Kesäkuun haaste (#11): Kontrastivärileimakuva

Haasteen 10 arvonnassa tällä kertaa onnekkain oli 

Marja B!  Onnittelut sinulle.

--------------------------------------------------------------------

Kesäkuun iloksi päätimme lähteä leikkimään kontrasteilla ja jatkamme leimailun ja kohopulverien kanssa.
Leimaa tai embossaa kuva kahdelle eriväriselle kartongille vastaväreillä, tai selkeästi toisistaan erottuvilla väreillä. Kartonkien kannattaa olla jonkinverran suurempia kuin valmiin kortin koko, jotta niissä on pelivaraa, kun myöhemmin leikkaat niitä.


Leikkaa toinen kuvista keskeltä kahtia paperileikkurilla ja mallaa kuva paikoilleen toisen kuvan päälle.

Mikäli osasista haluaa tehdä kaksi korttia merkitse kynällä ylä ja alareunaan merkkit, jossa kuva on kohdallaan. Sen jälkeen leikkaa alempi kuva paperileikkurilla merkkien kohdalta.
Mikäli osasista tahtoo tehdä vain yhden kortin voi ensimmäisen katkaistun kuvan kiinnittää alla olevan kuvan päälle suoraan, mutta tällä tekniikalla leimakuvaan ei tule puskusaumaa. Tämä tapa on helpompi, mikäli paperileikkurin käyttö tuntuu haastavalta tarkkaan leikatessa.

Kiinnitä leikatut osat kohdistettuina ylä ja alareunoista esim. washiteipin palasilla väliaikaisesti, jotta työn voi kääntää ja kiinnittää kunnolla kääntöpuolelta.


Kun työ on kiinitetty kääntöpuolelta voi sen leikata oikeaan kokoonsa ja samalla trimmata kartonkien ylimääräiset pelivarat pois. Valmiiseen korttiin Milla teki myös kehykset vastavärisinä.


Tässä vielä toinen mallikortti, jossa käytettiin enemmän värejä.

Tämä haaste on voimassa 9.8. asti. Huomaa, pidempi osallistumisaika, haasteblogi pitää kesätaukoa heinäkuun ajan.

Sponsorimme on tällä kertaa Paperilohikäärme.